|
Vuosikertomus 2010
Mitox Oy hyvään tulokseen kiristyvässä
kilpailussa
Mitox Oy tuottaa energianmittauspalveluja
energia- ja kiinteistöalan yrityksille. Liikevaihtoa
kertyi 9,7 miljoonaa euroa.
Helsingin kantakaupungin etäluettavien sähkömittarien asennukset
valmistuivat toimintavuonna. Myös etäluettavien kaukolämpömittarien
asennustyöt etenivät aikataulun mukaisesti. Kaikki Helsingin
kaukolämmitettävät kiinteistöt siirtyvät etäluentaan vuoden 2013
loppuun mennessä.
Uusista hankkeista merkittävin oli PKS Sähkönsiirto Oy:n kanssa
solmittu sähkön energiamittausten etäluentajärjestelmän ja
luentapalvelujen toimittamista koskeva sopimus. Syksyllä alkaneen ja
vuoteen 2014 asti jatkuvan toimitusprojektin aikana 81 000
sähkönkäyttöpaikkaa PKS Sähkönsiirto Oy:n jakelualueella varustetaan
etäluettavilla mittareilla. Mitox Oy vastaa kokonaispalveluna
sähkömittareiden hankinnasta ja asennuksesta,
luentapalvelujärjestelmien käyttöönotosta, tarvittavista
tietoliikennepalveluista sekä järjestelmän
operoinnista.
Energianmittauspalvelujen toimintaympäristö muuttuu yhä
haasteellisemmaksi kilpailun kiristyessä. Mittauspalveluja tarvitaan
jatkuvasti kehittyvien energiamarkkinoiden kasvaviin tarpeisiin sekä
energiatehokkuuden lisäämisen ja energiaseurannan mahdollistajina.
|